Puiden istuttamista

Joroisten yhtenäiskoulu kävi istuttamassa puita UPM:n tilalla Kaitaisissa. Oppilaat oppivat eri metsätyypeistä ja metsänhoidosta.

Heikki näyttää miten taimi istutetaan
Istutuspäivänä sää oli suotuisa
Tekopökkelöillä on tärkeä merkitys luonnon monimuotoisuudelle
Taimien istutus oli mieluisaa puuhaa
Kävelyretki metsässä oppaan johdolla

Vietnamilainen herkuttelutapahtuma

Pidimme viime lauantaina kokkaustapahtuman vietnamilaisittain. Valmistimme yhdessä kesärullia, maapähkinäkastiketta, paistettua riisiä ja hedelmäsalaattia. Kaikki käytetyt kasvikset olivat kotimaisia ja sienet oli haettu Varkauden torilta. Yritit olimme saaneet Järvikylältä. Ruuat maistuivat hyvin ja hieman jäi kotiin viemisiksi.

WWF ei enää suhtaudu riisin käyttöön kielteisesti. Toisaalta kauppojen hyllyillä on iso valikoima kotimaisia vaihtoehtoja riisille, kuten spelttiä. Jos haluaa resepteistä vieläkin suomalaisemman, voi tofun korvata suomalaisilla kasviproteiinivalmisteilla. Esimerkiksi Helsingissä toimiva Kotitila valmistaa suomalaista versiota tofusta (Hofua) härkäpavuista.

Paistetun riisin lisäksi myös esimerkiksi paella ja risotto ovat erittäin hyviä hävikin taklaamiseen sopivia ruokia. Paistetun riisin voi helposti tehdä myös eilisestä riisistä ja sekaan uppoaa helposti nahistuneet, parhaat päivänsä nähneet kasvikset. Lisäksi riisipohjaiset ruuat ovat helppo tapa totutella käyttämään suomalaisia kasviproteiinivalmisteita, pähkinöitä, papuja ja tofua.

Ilmastopaneeli

Joroisten yhtenäiskoululla järjestettiin viime viikolla ilmastopaneeli. Paikalle oli kutsuttu päättäjiä keskustelemaan oppilaiden kanssa kunnan ilmastotoimista. Nuorisobarometrin mukaan enää 38% nuorista suhtautuu optimisesti maailman tulevaisuuteen. Omaan tulevaisuuden suhtaudutaan kuitenkin paljon myönteisemmin. Raatilaiset kehottivat nuoria osallistumaan aktiivisesti päätöksentekoon.

Lähiruokapaja

Torstaina pidimme kunnanvirastolla lähiruokapajan yhdessä ruokapalveluista vastaavien työntekijöiden, paikallisten tuottajien ja maa-ja metsätalousministeriön asiantuntijan Auli Väänäsen kanssa.

Lähiruuan edistäminen vaatii tarvittavat päätökset resursseista ja rahoituksesta. Tosin tukemalla paikallisia tuottajia rahat jäävät kuntaan. Olennaisena osana kehitystyötä on paikallisten yritysten verkostoituminen ja loppuasiakkaiden osallistaminen esimerkiksi reseptien kehittämiseen. Erilaiset lähiruokaan liittyvät teemapäivät, kuten lähiruokapäivä koulussa ja koululaisten maatilavierailut edesauttavat lähiruuan hyödyntämistä ruokapalveluissa.

Ympäristökäsikirja yhtenäiskoulun käyttöön

Joroisten yhtenäiskoulun käyttöön on valmistunut ympäristökäsikirja ohjaamaan kouluarkea ympäristöystävällisemmäksi. Alla on koottuna tiivistetysti tärkeimmät kohdat ympäristökäsikirjasta.

Koulun ympäristötoimet koostuvat ympäristötoimien tason arvioinnista tiedottamisesta, sivistystyöstä, jätteiden synnyn ehkäisystä ja kulutuksen vähentämisestä. Johto kerää joka vuosi kyselyllä ehdotuksia paremmista ympäristötoimista oppilailta, henkilökunnalta ja vanhemmilta. Ympäristötavoitteet ja päämäärät päivitetään säännöllisesti vuosisuunnitelmaan. Johto viestiin yhteisistä toimintatavoista ja tavoitteista henkilökunnalle koulun kokouksissa. Lisäkis henkilökunta viestii ilmastoon ja ympäristöön liittyvistä teemapäivistä ja aloitteista oppilaille ja vanhemmille.

Opetuksen sisällössä korostuvat seuraavat asiat

•Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tieteellisesti todennettu ilmiö

•Aina kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, puhutaan kriisistä

•Aina kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, puhutaan vaikuttamisesta

Ympäristökäsikirjaan on myös kirjattu kohdat opettajien täydennyskoulutukseen ja oppilaskuntatoimintaan liittyen. Lisäksi ympäristökäsikirjaan kirjattiin merkinnät lukiolaisille tarjottavista ilmastonmuutoskursseista, joita on ansiokkaasti kehitetty muun muassa Ilmastonmuutos lukioihin hankkeessa (https://www.ilmastonmuutoslukioihin.fi/ilmastonmuutoslukioihin/). Jätteiden osalta noudatetaan jätehierarkiaa. Syksystä lähtien seitsemäsluokkalaiset kiertävät siivoojien kanssa tutustumassa kierrätyksen ja arvioimassa jätteiden määrää.

Johtavana ajatuksena käsikirjassa oli se, että opettajien ja muun henkilökunnan työmäärä ei saa lisääntyä. Halusin, että ympäristö- ja ilmastoasiat käsitellään koulukeskuksen kokouksissa ilman erillisiä ilmastokokouksia.

Ilmastoteemainen MOK-päivä

Oppilaat suunnittelivat paremman pyörätelineen koulun pihalla. Katos suojaa pyöriä huonommallakin kelillä ja liiketunnistimella toimivat valot tekevät katoksesta turvallisen ja mukavan pimenevässä syksyssä.

Ilmastonmuutos puuttuu emojimaailmasta ihan kokonaan. Oppilaat suunnittelivat ilmastoaiheesta omia emojeita, joissa monenlaiset tunteet tulivat näkyviin.

Kasvisruokailta

Eilen kokkasimme yhdessä kasvisruokaa. Tarjolla oli makaronilaatikkoa, lasagnettea ja nakkikastiketta. Lähikaupasta saimme kaikki tarvittavat ainekset kuten härkistä, nyhtistä ja kasvinakkeja. Kermat olivat kaurapohjaisia. Jälkiruuaksi oli suklaakakkua. Pääruuissa pohjan muodostivat tomaatti ja sipuli. Kermalla ja cashewpähkinöillä saatiin pehmeyttä makuun.