Tulevaisuus ja ilmastonmuutos ovat aiheina niin laajoja, monimutkaisia ja monialaisia, että ne eivät helposti solahda nykyisen ainejakoon. Yksittäisten aineiden sisältöä ei voida loputtomasti kasvattaa. Ilmastonmuutosta tulisi käsitellä yhteiskunnallisena, taloudellisena ja kulttuurillisena ongelmana muuallakin kuin pelkästään luonnontieteen tunneilla. Onneksi monissa kouluissa aiheen ympärille rakennetaan erillisiä teemapäiviä. Ovatko satunnaiset teemapäivät kuitenkaan riittäviä? Luovatko ne riittävästi ajattelevia, kriittisiä ja luovia oppilaita, jotka osaavat tehdä oikeita päätöksiä arjessa?
Osallistuin tänään Transformer 2030 – tulevaisuuden tekijät!- koulutukseen, jossa pohdittiin utopioita ja haaveilua. Kuka sitten saa haaveilla? Perinteisesti, mediassa tulevaisuuden visioita on kyselty hyvin koulutetuilta vanhoilta miehiltä. Nuorilta kysytään useammin heidän omaan elämäänsä liittyviä haaveita, eikä niinkään laajempia yhteiskunnallisia visioita.
Onko haaveilu ilmastonmuutoksesta vapaasta maailmasta vain älyköiden etuoikeus? Positiivisia tulevaisuuden kuvia esittävät lähinnä henkilöt, joiden ei meriittiensä vuoksi tarvitse todistella älykkyyttään. Esko Valtaoja voi julkisesti sanoa uskovansa siihen, että ihmiskunta ratkaisee tieteen avulla ilmastonmuutoksen. Muiden suusta sama kuulostaisi lapselliselta.
Itse haaveilen siitä, että taloudellisten mittarien (kuten työllisyysasteen ja bruttokansantuotteen) lisäksi yhteiskunnassa käytettäisiin luontoon ja kulttuuriin liittyviä mittareita. Esimerkiksi luonnontilaisen metsän ja monipuolisen taiteen saavutettavuus asetettaisiin talouskasvun ohella alueiden kehityksen mittariksi.
Nuoret ja ilmasto 